Aikoinaan, ei niin kauankaan sitten, en voinut käsittää miten joku pystyi olemaan niin sekaisin tuoleista. Siis tuoli on tuoli ja eikä siitä mielestäni kannattanut muodostaa pakkomiellettä, saatikka maksaa satoja euroja.
Miten väärässä olinkaan. Pitkä matka ollaan tultu ja koukussa ollaan – koukussa tuoleihin! Meille on viime aikoina alkanut ilmestyä tuoleja sieltä ja täältä. Olen tehnyt ihania löytöjä erityisesti kirpputoreilta ja kierrätysryhmistä ja silmäillyt myös noita second hand kivijalkamyymälöitä, mutta ehkäpä jopa onneksi, tässä lähietäisyydellä ei ole sellaista. Joku, erityisesti puolisoni, voisi luonnehtia tätä jopa maniaksi, mutta onneksi sisäinen realistini kuitenkin tuntuu vielä olevan ohjauspyörässä kiinni.
Ostin minille viime syksynä valkoiset pinnatuolit, mutta oivalsin pian että pikku mies kasvaa niistä ohi ihan hujauksessa. Ne eivät myöskään kokonsa puolesta palvele muita lapsivieraita, joita meillä käy. Niinpä meille tuli Artekit!
Tämä on Alvar Aallon 1935 suunnittelema N65 joka on lapsille tarkoitettu, pienempi versio tuolista 65. Löysin näitä yhteensä kolme kappaletta ja ne ovat perujaan vanhasta päiväkodista. Meille ne tulivat kahden eri kierrätysryhmän kautta.
Tuolit ovat ajattomat ja tyylikkäät, mutta myös tukevat, joten turvalliset istua ja kestävät kovempaakin leikkiä. Mini oli jo heti kiipeilemässä niille ja heilutteli tyytyväisenä jalkojaan reunan yli. Äiti ja poika ovat molemmat tyytyväisiä näihin!
Kuten kuvista näkyy tuolit ovat ajanpatinoimat ja kaipaavat vielä vähän huoltoa ennen käyttöönottoa. Rakenteeltaan tuolit ovat ehjät ja tarkoitus on vain poistaa vanha lakka ja korvata uudella. Tuoleista katoaa näin tuo pahin keltaisuus, mutta lakan alta näkyy edelleen elettyä elämää, joka mielestäni tekee vanhoista huonekaluista mielenkiintoisia.
Tämän yhden olenkin jo ehtinyt purkaa ja se lähtee käsittelyyn näiden kahden muun kanssa. Vielä pitäisi löytää sopiva pöytä näille kaveriksi. Sen osalta taidan kallistua johonkin muuhun kuin Artekiin, sillä kaipaisin tyyliltään hieman erilaista näiden pariksi.
Mitä olette mieltä, ovatko nämä jo ihan väsyneitä jokaisessa päiväkodissa nähtyjä vai klassikko vertaansa vailla?
Minä olen ihan rakastunut. Toivotaan että rakkaus säilyy.
Viimeisimmät kommentit