Täällä pukkaa pientä identiteettikriisiä. Töiden haku, lapsen päiväkodin aloitus, asunnon metsästys ja syksy saavat minut pohdiskelmaan kuka olen ja mitä haluan tulevalta. Aika syvällistä ja silti varmaankin aika tavallista tässä elämänvaiheessa.
Haluaisin olla sitä tyyppiä joka menee töihin tienatakseen rahaa ja tulee sieltä pois miettimättä työasioita. En sen takia että se kuullostaisi minusta kivalta ja minulle sopivalta, vaan koska se olisi mutkatonta ja selkeää. Valitettavasti en ole lainkaan sitä tyyppiä. Haluan mielekkään, mielenkiintoisen työn joka tempaa minut mukaansa ja jota valitettavan todennäköisesti pohdin myös kotona. Odotan, että tulevat työtoverini jakaisivat myös tämän palon. Työpaikkailmoituksia selaillessa haaveeni tuntuu utopialta, mutta en silti olisi ihan vielä valmis luopumaan toivosta.
Päiväkodin aloitus taas saa minut miettimään tarpeellisuutta äitinä. Joku muu hoivaa pienokaista päivät ja löydän itseni usein pohtimasta että mitähän kaikkia mini oppii päivän aikana mitä en ensimmäistä kertaa ole todistamassa. Varsinkin kun pikku mies on nyt hyvin isänkipeä, niin äiti on vain kaikkia ikäviä rutiineja ylläpitävä henkilö.
Tunteet asunnonvaihdosta puolestaan ailahtelevat sinne sun tänne. Ihana mahdollisuus ja ahdistava prosessi saa minut hykertelemään innosta ja kiemurtelemaan ahdistuksesta. Asuinalueen valinta määrittää paljon tulevaisuuden suuntaa: Millaiseksi elämä juuri siellä muodostuu tai kenen lähellä tässä ylipäätään pitäisi asua? Osto, myynti, tarjous, remontti, kuntokartoitus ja pankkilaina, näitä pohtiessa tekisi mieli luopua koko ajatuksesta, mutta oma toimiva koti suorastaan huutaa minua ja peittää alleen paljon epäilyä ja ahdistusta.
Ja sitten se syksy. Pidän kovin syksystä, mutta se saa mieleni haikeaksi. Linnut lentävät pois, ilma viilenee ja talven odotus alkaa leijua ilmassa. Tykkään pimeydestä, sateesta ja kynttilöidenvalosta, mutta ne myös saavat minut melankoliseksi.
Tähän pitää uskoa! Onneksi elämä ei ole mustavalkoista. Olen tehnyt hyviä valintoja ja uskon niiden kantavan joten eiköhän tämä tästä selkene pikku hiljaa ja kriisi laimenee.
Elämää on myös kesän jälkeen. Sateista tiistaita sinne ruudun toiselle puolelle!
Viimeisimmät kommentit